Muutto

Sori hiljaisuuteni! Muuttoa muuttoa... Se jos mikä on mieleenkiintost kahen vauvelin kans. Joka kerta, ku molemmat nukku/oli rauhallisina, juoksu jalkaa lähimmäl pakkauspaikalle ja tavaraa laatikkoon. Viime viikko meni lähinnä näin, koska mies oli töissä nii minun kontolleni jäi tämä tärkeimpien tavaroiden pakkaaminen. Mm. astiat, olkkarin tavarat, lasten vaatteet sain pakattua viime viikon aikana.

Viime perjantaina sit kaveripariskunta tuli lastensa kans käymää ja sovittii siinä sitte, et seuraavana päivänä naiset ja lapset menee kauppakeskus Veturiin kattomaan Diandran esitystä, ku miehet suuren suurilla voimillaa kahestaa roudaa mahollisimman paljo tavaraa, että päästää jo tähä uuteen kämppään yöpymää.

Lauantai illalla oltiinki sitte jo uudella asunnolla melkein kaikkien tavaroiden kanssa. Ihanaa olla täällä! Ja viellä omassa talossa! Mies kun päätti viime talvena, ku raskaaksi tulin, että ostaa päräyttää meille talon! wooooo! Olen kyllä kieltämättä onnellinen!

Tää viikko onki menny lasten kans tässä kotona tavaroita laitellessa paikoilleen ja mies on ollu vanhalla kämpällä tekemäs lopputyhjennystä. Alkaa pikkuhiljaa olla valmista. Tää tuntuu jo nyt ihan kodilta! Rakastan!

Lapset 3kk

Ja mitä kaikkea ne osaakaan?

Molemmat pitää päätä hienosti itte. Tyttö ehkä vähä hatarammin, mut silläki se pää hetken pysyy, ku istuttaa sylissä ilman nojaa käsistä kiinni pidellen. Poika sen sijaan pitää jo mallikkaasti päätä. Tykkää oikee istuu "ite" sylissä ilman nojaa. Jos pistät sen nojaamaa nii alkaa pusaamaa itteää ylös, vaikkei viel jaksakkaa nostaa itteää ja suuttuu, jos ei sitä auta. Tottakai sitäki täytyy pitää käsist kiinni, ku ei oo herrakaa vielä tasapainoa.

Molemmat juttelee kovasti. Tulee jo tavuja molemmilta. "agu, agiii, gugu.....". Pojal on sellain jännä käheä ääni ja tytöl tyttömäinen kimeä hento ääni. Ne vaatii tosi paljon juttelukaveria hereillä ollessaan. Mielellään mä niitten kans höpöttelen pitkin päivää. Molemmat oottaa omaa puheenvuoroaan, joten täytyy itte pitää taukoo ja oottaa, että ne sanoo asiansa välillä.

Tunnistan jo molempien itkut. Siis, että mitä milläkin itkulla tarkoitetaan: nälkäitku, tylsyysitku (tai lähinnä äkänen tiuskiminen "tuu juttelee":D), kakkaitku eli kakka on vaipassa ja ärsyttää, väsyitku iltaisin.

Ihanat, rakkaat, pienet, muruset omaa oman luonteensa. Tyttö on innokas, heiluvainen ja hymyilee tosi paljon. On alkanu komentaa äitiä karjaisemalla välillä, ku on seuraa tai maitoa vailla. Poika on paljo rauhallisempi, mutta huomionhakusempi. Vaatii tyttöä enemmän sylissä oloa varsinki iltaisin, mutta se voi johtua sen masuvaivoistaki. Reppanalla, ku on herkkä masu.

Kysykää toki, jos lisää haluatte tietää tai jos jokin jäi kertomatta! :)

velliä ja sosetta

Eilen mentii illal kauppaan, ku mies tuli töistä. Siinä sit mietittiin, että mitäs pikkusille sit ostas, ku kaikkee oli tarjolla. Lueskelin kotona lehtistä, minkä sain neuvolasta. Siin neuvottiin ruokaan liittyvissä asioissa ja oli iha jees vihkonen. Siinä mm. neuvottiin, että kerran viikossa lisää uuden ruoka-aineen.

Päätettiin sitte valita peruna-porkkana sosetta ja saman makusta velliä, että masuun ei tuu liikaa uusia asioita kerralla. Pienet, kun vielä ei oo täyttäny ees 3kk (huomenna vasta:D).

Näihin me päädyttii ja on ainaki viel kelvannu!

Eilen illalla nukkumaa mennessä saivat ekan kerran velliä. Ei ees ilmeet muuttunu ja imivät tuttipullot hyvällä ruokahalulla loppuun asti. Tuli hyvä fiilis! Ruoka maitto. Ei oo tullu masuihin ainakaa viel mitää kipuja. Tosin ovat kiukkusia, mut se johtuu varmaanki siitä rokotteesta, minkä saivat eilen.

Tänää saivat sit ekan kerran sosetta. Kuvasin molempien reaktiot videolle. Molemmil meni molemmat lusikalliset samantien alas ja söivät, ku vanhat tekijät. Tottakai molemmat yritti lutkuttaa lusikkaa niinku tuttipulloo, mut ei sylkeny ruokaa pois, vaikka oisin veikannu, et niin käy. Ois lisääki molemmat halunnu, mut ei saa antaa viel, ku 1-2 lusikallista kerran päivässä.

Mukavaa, et se sentää meni, niinku pitiki! :)

3kk neuvola

Tänää nukuttii hieman pommiin ja herättii vast puol kasilt. Siin tuli sit hieman kiire, ku kasilt piti olla jo neuvolas. Ei me (ihme kyl) myöhästytty kummiskaa ku 10min.

Neuvolas otettii pituus ja paino molemmilta ja tuli ilmi, ettei mulla riitä enää maito. Meitä sit neuvottiin alottaa soseet pikkuhiljaa. 1-2 lusikallista kerran päivässä. Ja sit iltavelliä annetaan joka ilta. Sit viel pitää antaa lisämaitoa jokaisen syötön jälkeen. Muuten ovat kyl kehittyn hyvin ja iänmukaisesti. Molemmat naureskeli neuvolatätille ja oli tosi pirteellä tuulella.

Kotii tultua tuli siinä sit itkuki. Vaivaa tosi paljo toi oman maidon riittäminen. Koko päivä oikeestaa menny sen asian sisäistämisessä. Olisin nii halunnu, että maito riittää! Nyt alkaa sit kunnon pullorumba ja se kiukuttaa! Ja tuntuu tosi pahalta, ettei enää pysty antaa tarvittavaa ravintoa omille lapsille. Mut eiköhän tähänki totu. Periks en kyl anna! Imetän, vaikkei paljoo maitoo tuukkaa.

Aijuuu, ja pienet sai ekat pistosrokotteet! Ei oo ainakaa viel oireita ilmenny. Tyttö on kyl tavallista kiukkusempi, mut ei sekää paha oo. Kuumetta odotellessa, toivottavast ei tuu. *kopkopkop*
Tilanne oli iha kauhee tälle piikkikammoiselle! Onneks miehen hermot pitää ja se piti lapsii syli, ku pistettii. Mä en pystyny ees kattomaan! Mut sit äkkii lohdutamaan, ku pisto oli ohi.

Nimiäiset

Lauantaina niitä juhlittiin. Mukavasti oli porukkaa. Mun puolelta ei vaa ollu ketää.. Mut sille ei nyt voi mitää. Juhlittiin miehen sukulaisten ja kummien kans sitte lasten nimiä. Oli kyllä hauskaa! Ja kaikkia herkkuja oli tarjolla. Kiitos kuuluu anopille ja miehen siskolle!

Aivan älyttömän kaunis kakku, en muista nyt mistä se tilattiin.

 Yhet kummeista sai käteensä käärön ja avasivat sen kertoen sit nimet kaikille. Tuli todella kiusallinen hiljaisuus molempien nimien jälkee. Mielessä kävi jo, ettei nimistä pidetty, mutta myöhemmin sit oikee kunnolla kehuttii, että kauniit nimet nii ei siis hätää.

Lapsia lahjottii oikein olan takaa!

Seuraavaks jaoin ite tekemät kummitodistukset kummeille ja sit otettii ryhmäkuvia mun pyynnöstä kaiken maaliman kokoonpanoissa. Sen jälkee mentii sit kukakin vuorollaa hakemaa kakkua ja kahvia. Lyhyt ja ytimekäs "virallinen osuus" niinku halusinkin. Ja oli oikein onnistunut vaikka jännittiki iha törkeest!

Tiistai.

Tiistait on jotenki nii turhia päiviä, ei tapahu mitää.

Tänää äiti heräs ennen muksuja! hahah, ekaa kertaa vissii kotiutumisen jälkee. Kummallista! Tosin heräsin yskimää, ku kauhee yskä jäi siitä vknlopun sairastumisesta jäljelle. Tyttönen heräs sit siihe yskimiseen. Ihana tervehtynyt tyttönen vaa katteli minuu ja leveä hymy ilmesty sen huulille, ku huomas, että oon hereillä ja kattelen takasin. Paras aamu pitkään aikaan!

Aloin sit imettää tyttöö ja ilmotin miehelle olevani hereillä, että tekee mulleki aamupalaa. Se siis nukkuu edelleen sohvalla, ku lapsilla on jotku yöt nii levottomii, et herättää monta kertaa. Viime yönä kyl herättivät vaa kerran, joten oli hyvä yö. Johtunee varmaa siit, et ovat tervehtymässä.

Siinä sit tytön syöttämisen jälkee menin itte aamupalalle ja sit alko poitsukka ähisee siihe malliin, että nälkä tais vaivata. Menin takas sänkyyn syöttää poikaa ja mies tuli sanoo meille heipat ja lähti töihin. Tultii sit tähä olkkarii ja vaihoin molemmilt vaipat. Aamun piirretyt päälle ja juttelemaan lasten kans, ku hymyssäsuin halusivat keskustella. Nyt poitsukka nukahti kaukaloon, edelleen sen lempparipaikka ja tyttö pötköttelee viekus ja höpöttelee ilosena.

Ootellaa täs just, jos vaikka lasten täti, miehen sisko, tulis käymää. Sunnuntaina ilmotti miehelle, et saattaa tulla käymää. Ois kyl kieltämättä mukava nähä sitä pitkäst aikaa. Ei se kyl oo ilmottanu mitää, et ois tulossa. Nooo, näkeehän sen sitte lauantana viimestää.

Semmonen tiistaiaamu meillä! Hyvää tiistaita muillekin! :)

Mielenkiintoinen yö

Täytyy kyl myöntää, että on hankala nukuttaa kahta vauvaa, ku ite on kipeänä! Tai siis kipeitähän me ollaa kaikki kolme, mut kummiski. Viime yö meni lähinnä kuunnellessa kiukkua ja yrittäessä nukuttaa pikkusia. Ei siitä oikee tuntunu tulevan mitää! Joka kerta, ku sain ees toisen ummistamaa silmänsä ja rauhottumaan nii itelle tuli kauhee yskäkohtaus ja kaaaaikki alusta! Se alko jo naurattaa siin aamuyöstä, et miten voi ihmisel olla tämmönen tuuri. :D

Nimiäiset ois nyt lauantaina 18.pv, toivottavast parannutaan! Ei oo kiva juhlistaa pienii, jos ne on kiukkusii ja räkäsii... Ja päivä on muutenki niille pitkä, ku paljo porukkaa ja hirvee meteli suht oudossa paikassa. Mut onneks sinne on viel aikaa parantua.

Oottelen täs jännityksellä, että onko Rollosta ketää tulossa. Aluksi sielt oli tulossa kaikki: Äiti, iskä, sisko, siskonpoika ja veli. Nyt viimisen tiedon mukaa sielt ei vissii oo tulos ketää.. Syynä rahattomuus ja autottomuus. Oon iha ihmeissäni muute junien hinnoista.. Miten ne voi olla nii kalliit?! Junaliput siis. Yli 20e noussu hinta siitä, ku viimeks kurkkasin. HUH!

Mut toivon, että sielt ees osa pääsee. Muuten lasten juhlissa ei oo mun puolelta ketää, ku mun pappakaa ei pääse lääkärissä ramppaamisen takia.

Syysvaatteita vauvoille

Tässä nyt ois niitä kuvia, mitä lupasin tossa päivällä! Kuvat otin melkein samantien, mutta lapsoset heräs yhtäaikaa nii ei ehtiny viel tänne asti niitä laittamaa. Nyt ne pötköttelee tyytyväisinä tuossa lähellä ja kattelee, ku äiti näpyttelee.

Siin on molemmille tuulipuvut. Ruskee (tytön) on paksumpi ku vihree, joten sinne riittää sisävaatteet vaa alle. Se on ostettu kaverilta ja vihree on kirppikseltä.

Nää on tosi käteviä autossa. Toi ruskee nalleasu on tytön ja sininen on pojan. Tota autoasua mä käytän pojalla tuulipuvun alla. Tosi lämmin ja väritki mätsää!

Pakko oli viel pipoista kuva tänne laittaa. Näil on mulle tosi paljo tunnearvoa, koska nää on mun siskon lähettämät. Sisko siis asuu Rovaniemellä ja nähä liianki harvoin. Vasemman puoleinen on pojan.

Parempaan päin!

Viimeyönä sain nukkua! Pikkuset heräs vaan KERRAN syömään siinä kolmen aikaa! Aivan ihanaa! Ja heti huomaa omasta olosta, että on tullu pitkäst aikaa nukuttua kunnolla. Räkätauti muutenki tuntuu olevan historiaa.. Kumpikaa ei niiskuta eikä köhi juurikaan. Kylläpä oli nopeesti ohi! Toivottavasti ei tuu takasin ja voi rauhassa olla nimiäisten suhteen, jotka on siis ensviikon lauantaina.

Mutta mutta (Miks aina on mutta?:D) poika on edelleen kiukkunen ja syy on mitä uskomattomin! Sille on tulossa hampaita?! Ikenet ollu turvoksissa jo jonki aikaa, kuolaa valuu ihan hullunlailla, sen hengitys haisee kummalle (kalalle?;D), ja sellanen hammaslelu auttaa, ku sillä hieroo hellästi ikeniä. Uskomatonta tässä on se, että poika ei oo viel ees 3kk.. Voiko siis olla ees mahollista, että sille jo nyt tulee hampaita?

Toisaalta se ois iha kiva, jos pikkusille tulee hampaat eri aikaa. Kiukusta päätellen aika hankalaa aika tämä hapaiden tulos. Pystyis sit helpommin keskittyy siihe kipeesee yksilöön, jos niitä on samaa aikaa vain yksi. Toivossa on hyvä elää, sano lapamato, ha!

Kyllä tää tästä! Jotenki tuntuu, että tällä blogilla on sellanen negatiivinen tunnelma.. Vaikee vaa kirjottaa kipeydetä positiivisesti. Joten seuraava postaus on positiivinen! Alan nyt heti ottaa syysvaatteista ym. kuvia niin saa jotain kivaa tänne!

Sanokaapa mielipiteitä lastenkuvista?! Oon nii kahenvaiheilla, että pistänkö tänne... En millään osaa päättää ja mieskään ei osaa asiaan sanoa. Toisaalta haluaisin niin näyttää kauniit lapseni teille kaikille, mutta jotenki se on nii yksityistä.. Ja ku tätä saattaa lukea kuka tahansa.. Joten kertokaa mulle, mitä tehdä!! kiitos!

Voihan nuha!

Viime viikonloppuna se alko! Ensin poitsukka köhi sunnuntaina, sitte maanantaina se oli tarttunu tyttöön... Sitte molemmilla alko nokka vuotaa. Viime yö meni pojan kans valvoessa, ku ei saanu syötyy nenän tukkoisuuden takia. Tää mamma on nii väsyny täl hetkellä! Mut eipä nuo oikee nuku päivälläkää ja jos nukkuu, nii vuorotellen. Se siis päikkäreistä!

Kauan vauvoilla oikee nuha kestää? Vai voiko sitäkää ennustaa? Ei varmaankaa... Turhauttaa vaa iha hitosti, ku just sai jonkulaiset yörytmit pikkusille.. Puol kympilt sänkyyn, iltamaito ja "hyvää yötä". Aikasemmin molemmat nukahtanu pienen kitinän saattelemana viimestää yheltätoista ja heränny ekan kerran vast puol viien aikaa aikasintaa, mut sit piti ottaa se rokote ja se aiheutti masuvaivat muutamaks päiväks.. Tarkoen siis sitä et (varsinkaa poitsu) ei nukuta yöllä niin hyvin. Tunnin-kahen välein tissille.

Nyt just, ku päästii masukivuista ja alettii hakee unirytmii uuestaa nii alkaa tää saamarin nuha/köhä! Alusta siis kaikki. Tyttö on kyl kunnon teräsleidi! Se ei tukkosuudesta paljoo välitä vaikka heräileeki välil yskimää, nukhataa kummiski heti uuestaa. Poika sen sijaan... Huus viime yön!

No ehkä tää taas tästä.. Eihän siihe ookkaa enää ku parisen viikkoo nii on 3kk neuvola ja annetaa eka pistettävä rokote joka saattaa aiheuttaa kuumetta. Koputetaan kaikki yhdessä puuta, ettei vaa mun pienille tuu!

Nimiäiset tulossa

Kauhee rumba seki! Tai ainaki tuntuu siltä, koska inhoan kaikkee virallista yli kaiken! Tai siis lähinnä sitä, et ite joutuu sellaset järjestää. Tottakai haluan lasten nimiäisiä juhlistaa, mut ei sen tarvis nii tarkkaa olla (mut jotku vaatii ;)). Kieltäydyin kyl mitää puhetta pitämästä. Ei sitä semmosia ainakaa!

Kummit.... Se oli vaikeeta. Ku piti miettii molemmille ja viel samanlaiset, ettei toiselle niitä "hyviä" jotka välittääki ja toiselle ne jotka ei huomioi sit alkuhuuman jälkee ollenkaa.. Molemmilla on kaks kummia/pariskuntaa ja sylikummit. Sylikummit oli helppo. Tytölle miehen sisko ja pojalle mun pikkuveli.

Lahjat... Jotku on iha tohkeissaa lahjoista ja toisia se ei taida ees kiinnostaa pahemmin. Ne jotka on innoissaa tahtoo, että kyselen/ehottelen kaikille, ettei tuu vahingossakaa samoja. Mä en oikee oo luonteeltaa semmonen vaatija (paitsi mun miehelle, ha!) nii en viitti oikee mennä mitää selittelee lahjoista. Varsinkaa niille, jotka ei oikee oo nii innostuneita asiasta. Mulle nyt on muutenki aivan sama mitä kukaki tuo... Ei välttis tarvi tuua mitää, kuha on vaa hyvä kummi lapselle.

Kummitodistukset ja muu hömppä... Halusin itte todistukset ja halusin tehä ne itte. Tulee hauskan näköset, mut antaa vähä vakavuutta kummiuteen. Hirvee homma vaa, ku pitäs keksii jostain väritulostin. :D En haluu käsin niit alkaa vähää vaikka ei siinäkää mitää vikaa oo.

Noo, mut kai mä selviin. Oha täs viel parisen viikkoo aikaa! Itelle pitäs viel jotku vaatteet keksii, lapsilla on jo! Otan niistä kuvat tänne, ku saan aikaseks. Muutenki aattelin syksyn hankintoja tänne kuvailla.

Kattellaa, millaset pippalot noista sit tulee! Seuraavaan kertaan! Heippa!

Mitä vauvani osaavatkaan 2kk?

Se on hurjaa, miten nopeasti vauvat kehittyykään. Ja en tiedä ihanempaa ajanvietettä, ku seurata noita kahta niiden hereillä ollessa ja hyvällä tuulella!

Ne vaan on niin rakkaita, suloisia, kauniita...! Eihän ne toki ole aina hyvällä tuulella eeeei! Ne kyllä osaa sen oopperalaulamisen jopa stereona! Aluksi se jatkuva kätinä kävi hermoille ja oli sika väsyttävää, mut ei enää. Siihe on nii tottunu, että osaa olla jo rauhallinen kiukun sattuessa.

Minun pikkuset. Rakkauspakkaukset. Osaa jo vaikka mitä! Molemmat on kovia hymyilemään. Tyttö hymyilee herkemmin, mutta poikakin se hymyn sillon tällön näyttää. Pojalla on söpöt hymykuopatki! Molemmat on myös kovia höpöttämään. Vielä tulee pelkkiä tavuja, mutta harjoittelu on kova ja asiaa on paljon. Tässäkin tyttö on poikaa edellä.

Poika sitte taas on fyysisesti edelläkävijä! Se nostaa terhakkaasti päätä mahalla ollessaan käsien varaan. Tyttökin sitä yrittää ja jaksaakin jonkin aikaa pitää päätä ylhäällä. Molemmilla on iha älytön hinku päästä liikkeelle ja siks ne hermostuu helpost mahalla ollessaan, ku ei viel jaksa hinata itteä eteenpäin.

Ja sitten on alkanut se The tekoitku! haha! kyl se vaan on nii mainion kuulosta, ku varsinki poika rupee ääntelee sellasia "äää!" huutoja ja sit oottaa välillä, että "kuuleeko kukaan?" "Onko ketään tulossa?" hihihihi. Voi ku ne on hassuja!

Mutta kaikkiaan on kyllä koko ajan helpompaa pikkusten kans, ku ne alkaa kommunikoimaan (iha pienesti ja omalla tavallaan) ja niitä on paaaaljon kivempi kantaa, ku päätä ei tartte tukea juuri ollenkaa!

öööh, unohdinkohan jotaki?! Kysyä saa ja jakaa omia juttuja, millasia teijän omat on/oli 2kk vanhana! :) heippa taas täältä hullumyllystä!

Pienet neuvolassa

Olleet jo kaksi kertaa + se eka kotikäynti.

Kotikäynti meni mukavasti. Lapset oli kasvanu molemmat yli 300g ja menneet reilusti yli syntymäpainonsa! Sitte saatii lisäohjeita kotonaolosta ja omasta pyynnöstäni neuvolatäti näytti, miten kylvetetään. Sitä, kun ei sairaalassa näytetty.

Eka kerta neuvolassa meni myös hyvin. Samaa aikaa oli lääkärintarkastuskin. Molemmat oli kehittyny mukavasti, katsekontaktia otti molemmat ja askeleet tuli myös. Rokotetta ei silloin annettu pojan vatsavaivojen takia ja kehotettiin ostamaan jotain vatsaystävällisempää korviketta. Pikkuset siis saa aina illalla ennen nukkumaa menoa korviketta, että nukkuvat paremmin.

Toinen neuvolakäynti olikin sitte viime torstaina 25.9.
Edellisestä neuvolasta oli kolme viikkoa ja poika oli kasvanu 600g ja tyttö 500g pyöreesti. Todella paljon siis! Pituuttakin oli tullu parisen senttiä molemmille. Rokotukset annettiin kans nyt tällä kertaa. Ne oli rotavirusrokotteet ja ne annettiin suun kautta. Pojalle myös kehotettiin ostamaan maidonsakeuttajaa apteekista, kun se on kova puklaamaan. Se muuten toimii! Suosittelen!

Noo, samalla varoteltiin, että saattaa tulla vatsakipuja siitä rokotteesta.. Ja kappas keppanaa! Reppanat kyl huutaa varsinki iltasin, ku niin sattuu masuihin.. Onneks ees mahallaan pötköttäminen auttaa. Itelläki oikee harmittaa niitten puolesta. Toivottavast se helpottaa nopeest! Tällä viikolla masukivut on kuulemma pahimmillaan.

Seuraavalla kerralla tuleeki ekat piikitettävät rokotteet. En kestä! Sanoinki neuvolas, etten pysty olee kattomas, etten vaa tartuta kammoani. Ja tekee muutenki sen verran pahaa. Onneks mies tulee mukaa ja se omaa muutenki rautaisat hermot! Saapi se olla sit siinä mukana.

O-ouuu, isi lähtee töihin!

Sekin päivä ehti jo saapua. Miehen isyysloma loppu ja työt taas alko. Jännitti iha pirust et miten meikäläin yksin pärjää ja miten saadaa yöt hoidettuu, ku vauvelit kummiski heräilee. Ja sillon ne heräili viel vuorotellen ilman minkäänlaista rytmiä.

Sovittii sit miehen kans, et se nukkuu sohvalla ja me lasten kans meijän sängyssä. Kun tuo imetys lähti sujumaan mallikkaasti eikä tarvinu korviketta ruveta lämmittää keskel yötä. Tissi siis suuhun, ku toinen heräs nii molemmat pääs nukkuu melkee heti.

Alku oli iha kauheeta! Ite ressas, et onnistuuko tämä yksin olo ja vauvat oli tosi kiukkusia, varsinki poika, ku sil masuvaivoja. Tosin nekin helpotti sitte ajan kanssa. Epäiltii sillon jo koliikkiaki, ku reppana vaa huus varsinki iltaisin.

Sitte alko rutiini löytyä. Ja aloin rentoutua. Lapset siis tällä hetkellä reilu 2kk. Kirjottelen viel postauksen neuvolakäynneistä ja millasiksi noi mun ihanuudet on kehittyny, nii sitte ollaaki päästy tähän päivään. Ja yritän lasten nukkuessa pitää tät blogia suurinpiirtein ajantasalla nii ei tarvi miettiä pitkän ajan päähän tapahtumia.

Lasten kanssa kotiin!

Viidentenä päivänä (28.7.) päästiin kotiin. Maitoa tuli tarpeeks ja imetys onnistu. Ja lääkäri tarkisti vauvat, terveitä olivat ja antoi kotiutusluvan. Kyllä se jännitti ja vähän pelottikin. Pakkailin tavaroita ja sovitin rintsikoita ekaa kertaa maidontulon jälkee. Urheiluliivit oli suht istuvat. haha.

Saatiin hoitajalta ohjeita, miten kotona sit asiat hoituu. Niinku aamurutiineista, kylvetyksestä, jos vauvat tulee kipeeks, pukemisesta.... Mitä nyt vaa keksin kysyä. Ja niitä kysymyksiähän tuli, ku jännitti nii halusin varmistaa asian jos toisenkin. Hoitaja tarkisti viel (mun pyynnöstä) että vauvat on oikein kaukaloissa ja siitä se matka "uuteen elämään" sit alkoki.

Ulkona oli sinä päivänä +30 lämmintä ja voitte vaan kuvitella paljon sillon autossa oli. Saatiin ohjeet, että ikkunat iiiiihan minimaalisesti raolleen, että ilma vaihtuu, muttei liian auki, ettei tule vetoa vauvoihin. Ja että jos vauvat haluaa ne on syötettävä kesken matkan, ettei ne kuivu.

Meillä oli tunnin ajomatka kotii ja olin kirjaimellisesti hädissäni koko alku matkan. Tuli itkuki siinä eikä auttanu, vaikka mies rauhotteli, ettei niillä ole hätää. Lopulta se luovutti ja ajo auton parkkiin puolessa välissä matkaa. Sain siis tarkistaa, että kaikki on kunnossa. Ja eikä niillä mitää hätää ollu. Alko itteäki naurattaa, miten olin hätäilly sillä tavalla.

Kotona meitä oli vastassa meidän höntti seropi. Sehä meni ihan sekasin vauvoista ja meinas rakastaa meijät kaikki kumoon! Parin ekan viikon joutu pitämää koiran eri huoneessa, ku oli sen verran innoissaa, ettei vaa kävis mitää.

Sit pamahti arki vasten kasvoja. Pojalla alko vatsavaivat parin viikon sisään. Mulla oli hullut hormooni kiukut ja itkut. Otti kyllä pari ekaa viikkoa kovasti avioliiton päälle. Tuntu välil ettei mistään tule mitää, ku lapset heräs öisin miten sattuu eikä oma uni riittäny millää. Päivällä jotenki ei malttanu nukkua, ku oli niiiin vähän omaa aikaa, että siitä halus nauttia. Mutta en vaihtas päivääkää! Vaikka arki oliki aluks mitä oli niin olen silti onnellinen kahen lapsen äiti ja kiitollinen kahesta pienestä ihmeestäni!

Ensimmäiset päivät äitinä

Seuraava päivä synnytyksestä meni lähinnä omia voimia keräessä (hemoblobiini oli alimmillaa 64) en saanu nousta sängystä edes vessaan yksinää. Pääsin lasten kans omaa huoneesee, missä oli oma vessa ja suihku. Mukava keskittyä kaksosiin iha rauhassa ilman "kämppiksiä".

Kaksoset.... Mulla on kaksoset! Olin niin hämilläni, mutta tajuttoman onnellinen. Sitte siis ku aloin tosissaa tajuumaa, et mitä on tapahtunu! Tunteet meni kyl niin laidasta laitaan silloin sairaalassa, että huh huh! Itkeskelinki päivittäin aika paljon lähinnä ilman syytä. Välillä oli niin "ihanaa, kukkia ja sateenkaaria, tuitui". Välillä taas "mitä ihmettä mä aattelin?! en mä pysty tähän".

Ite vauvojen käsittelyä en jännittäny yhtää. Mikä on outoa, koska ootin pientä jännitämistä, että rikonko ne. :D Mutta eeeei. Kaikki meni oudon luonnollisesti ja hyvä niin. Hoitajat oli mukavia ja opetti kädestä pitäen nostamiset, pyllypesut, suihkussa käymiset ymymym.. Siitä jäi kyllä hyvä maku suuhun!

Ensin pikkuset sai tissillä olon jälkee lisämaitoa painonsa takia, mutta se lopetettiin, ku multa alko tulvia oikein sitä, nii lapsoset sai kyllä iha kyllikseen. Se oli yksi syy, miks päästi jo viidentenä päivänä kotiin ja olin (ja olen edelleen) tyytyväinen, että saa imetettyä kummatki kylläisiksi!

Tosiaan, se kotiin lähtö -päiväki sieltä tulla tupsahti. Eka ootin sitä innolla, mutta tavaroita pakatessa tuli itku. Pelottiki alottaa uus elämä perheenä. Mutta hyvin me ollaa pärjätty! Siitä myöhemmin lisää!

Ja saa kysellä sairaalassa olo ajasta rohkeesti! Kerron mielelläni lisää! :)

Postaus synnytyksestä

Tässä on aika mennyt kuin siivillä! Ensviikolla on pikkuset kullanmurut jo 2kk. Nyt ku ne sopivast nukkuu ja muistin tämän blogin olemassa olon nii kirjotampa teidätki ajan tasalle meidän perheen arjesta.

Alotetaanpa! Mun verenpaineen kohoamisen ja A vauvan (pojan) kasvun hidastumisen takia synnytys päätettii käynnistää viikolla 37. Menin aamulla klo 8 poliklinikalle ja siellä tehtii kaikki tarkastukset. Ekan pienen pienen pillerin sain joskus puol kympin aikaa. Eipä se oikee missää alkanu tuntua. Puol kahen aikaa sain toisen. Sit alko jo jotain kivun tapasta, mut ei sekää oikee mitää viel saanu aikaseks. Kolmannen sain siinä puol kuuen aikaa ja sit alko kivut oikee rytinällä tulla.

"Virallisesti" mun synnytys alko klo 19 aikoihi. Kivut oli tuskaiset ja pojasta meni lapsivesi. Minut saatettii synnytyssaliin, että saan kivunlievitystä. En piikkikammon takia halunnu ottaa epiduralia ja siksi mulle tarjottii ilokaasua. Sen hengittämisestä ei tullu yhtää mitää. Supistukset oli nii kovia ja niitä tuli melkein taukoamatta (ehkä 10sek sain välissä hengähtää). Lopulta luovutin ja mulle laitettii se puudute. Se oli helpotus! huhu!

Sitte kätilö lähti paikalta sanoen, että ilmotan sitte ku tapahtuu jotain. Jäätii miehen kans oottamaa, et jotain sit tapahtuis. Ei menny kauaakaa ku alko tuntua, et joku/jotain tahtoo tulla ulos. Kutsuin kätilön ja se kutsui 3 ihmistä lisää. Siinä sit alettii puskee poikaa maailmaa. 40min myöhemmin (monen huudon ja tuskan jälkee) poika sitte syntyikin. Sitte piti tyttöä alkaa saattamaa ulos. Puol tuntii myöhemmin seki oli maailmassa. synnytys kesti yhteensä 4h. Olin hyvin helpottunu ja onnellinen vaikken viel tajunnukaa tilannetta täysin.

Sit nous kuume yhtäkkii. Mitattii nii näytti 39 astetta. Olin menettäny paljon verta ja epäiltii infektioo. Multa otettii verikoe, tuotii kahvit mulle ja miehelle, lapset otettii hoitoon, että sain nukkua yön rauhassa. Pääsin sit loppujen lopuksi omalle paikalle nukkumaa klo 4 aamulla.

Poika: 24.7.2014, 22:32, 2150g, 46cm, 10/10
Tyttö: 24.7.2014, 23:03, 2515g, 46cm, 10/10

PS jätin tarkotuksel likaset yksityiskohat pois.

Voihan helle! (30+4)

Huh! Kesä on muutenki kamalaa aikaa saatika sit tän masun kans. Jäin senki taki sit saikulle viime to. Muita syitä oli selkäkivut ja ennenaikaset supistukset. Saikulla oon ny sit 23.6. asti, jolloin alkaaki kesäloma.

Viime to oli siis neuvola aamulla ja lääkäri iltapäivällä. Neuvolassa tutkittii perusjutut ja mun hemoglobini oli noussu! Vihdoin! Silti lääkkeitä on ahkerasti napsittava. Siellä oli myös perhetyöntekijä esittäytymässä. Mä en oikee tiiä, mitä mä siitä aattelisin... Tuttavapiirisissä ei oikee oo positiivisia kokemuksia kyseisestä avusta lähinnä niiden kovan asioihin puuttumisen takia.

Lääkärissä käyntiki meni hyvin. Pikkuset oli kasvanu hurjasti viime käynnin jälkee, vaikka onhan ne iha liian pieniä vieläki. Poika oli n. 1 390g ja tyttö n. 1 380g ja kasvukäyrän alapuolella, mikä tosin on iha normaalia tuplaraskaudessa. Ainut vaa, et kohdunkaula oli pienentyny reilu sentin, oli siis jotain 2,5cm suurinpiirtein. Siitä siis johtu mun kivuliaammat supistukset. Ei kuulemma silti ole mitää vaaraa, että ulos olisivat viel tulossa. Onneks. Saisvat viel muutaman viikon masussa köllötellä vaikka mulle tää onki tukalaa..

Käytii eilen kaverilla kahvilla ja hakemas hoitopöytää, ammetta sun muuta vauvakamaa.. Mukaa lähti samalla kaks muovipussillista vauvanvaatteita ja lisää kuulemma tulossa. Ihana nainen se kaveri! Kyl se vähä vaivan palkkaa siitä sai. Pyyettii se samal kummiks tytöllle. Alkaa olla kummit pikkuhiljaa kasassa. Enää pojalle yks pariskunta ja awot!

Sain kyselyhaasteen tossa vähä aikaa sitte toisesta blogista. Siinä pitää vastata toisen keksimiin kysymyksiin ja keksiä itte sen jälkee uudet kysymykset ja haastaa blogeja vastaamaan. Oon tosi huono näissä haastejutuissa, mutta voin toki kysymyksiin vastata.

1.Kasvatatko jotain syötävää kasvia? Mitä ja miksi?

- En kasvata. Kun ei ole tuota omaa pihaa enkä oikee onnistu pitämää mitää kasvia elossa. :D

2. Kevät vai kesä?

- Kevät ehottomasti. Nautin, ku lumet sulaa pois ja tulee lämmin (mut ei kuuma!) eikä keväisin ole vielä ötököitäkään.

3. Lempi tv-ohjelmasi?

- Apua! Tää on todella hankala... Tykkään kauhusarjoista ja komediasarjoista todella paljon. Menee myös jotku tieteissarjatki. Ei minulla oikee mitää tiettyä oo..

4. Pidätkö viineistä? Mikä on suosikkisi?

- Pidän. Ei vaa oikee usein tule juotua, enkä oikee ymmärrä niistä mitää, joten en osaa suosikkia edes mainita. Sitä paitsi siit on turhanki pitkä aika, ku viimeks viinii oon edes maistanu. :D

5. Käytätkö sosiaalistamediaa? Mitä?

- Facebook, IRC-Galleria, Blogger, Yotube.... Instagrammiin en oo viel eksyny, mut tarkotus ois :D

Vikat kouluviikot (29+2)

Äääh.. masukuvat on unohtunu. Teen sen postauksen viikonlopun aikana, kuhan saan kuvat kerättyy järjestykseen. :)

Totta tosiaan. Tää on jo toinen kevät, ku seuraan vierestä, ku muut opiskelijat ym. kirmaa kesälaitumille ja mä jatkan vaa koulussa aherrusta. No, kyl mullaki tänä vuonna kesäloma on... alkais tossa 19.6. mut en kyl usko, että jaksan sinne asti. Masu alkaa meinaan olla aika valtava ja vie multa aika paljo voimia. Niinku viime postauksessa kerroin, nukun aika paljon täl hetkel.

Joten suunnittelin jääväni saikulle. Selkäki on inhottava, ollu jo jonki aikaa, mut kyl sen kans voi elää. Jos siis nukkuu sen kivun välil pois... Maanantaina ois siis suunnitelmissa soittaa neuvolaan tai sit mennä päivystykseen hakemaan sitä saikkua. Kattoo, mitä ne sit sanoo. Ens to ois kyl neuvola+lääkäri, joten toinen vaihtoehto ois sinnitellä sinne asti ja pyytää saikkua silloin.

Tällä viikolla oli ensimmäinen perhevalmennus. Harmi vain, ettei mies päässy mukaa, ku oli töissä. Oli mulla kummiski kaveri siellä tukena. Aiheena oli imetys ja äidin vointi/mielialat synnytyksen jälkeen. Todella mielenkiintoisia juttuja oli kyllä ja yllättävän paljon pikkutietoa, mitä en aikasemmin tiennytkään. Saatii mukaa muutama lehtinen kotiin vietäväksi. Täytyy ne käyä sitte miehen kans läpi, että seki on perillä, että missä mennään. :D

Se perhevalmennus tosiaan toi raskauden ja synnytyksen taas konkreettisemmin esille ja myönnettäköön, mua vähä jopa pelottaa.. Lähinnä siks, ku ei oikee osaa ennakoida, mitä tuleman pitää. Ja mietityttää tottakai, meneekö kaikki hyvin ja niin pois päin.. En mä näitä asioita mieti 24/7, mutta kieltämättä ne mielessä usein pyörii. Ja se näkyy kaikist pahiten mun mielialoissa, kiukkuna lähinnä. Ne hormoooonit nääs! Onneks miehelle, siskolle, kavereille ja terkkarille voi puhua ja olo helpottuu. :)

Jaksaminen koetuksella (28+3)

Nukkuminen on kiva juttu! Oikein lempi puuhaa nykyään.. Koulussa oon viel reippaasti ollu, mutta koulun jälkee kyl sänky kutsuu. Siks onki taas ollu hiljasempaa.

Jaahas.. Tässä sit aletaan laittamaan jo lähtölaskentaa valmiiksi. Ei varmaa enää kauaa sisäl pysy (toivottavast ny muutaman viikon viel kummiski) ennakkosupistuksia tulee päivittäin ja koko ajan. Yleensä ei oo kipeitä, vaikka maha onkin TODELLA kova, mutta kyl sinne aina pari kipeähköä on mukaan mahtunu.

Lääkärissä oon käyny nyt  3-4 viikon välein ja pikkuset on kasvanu tasasta tahtia. Viime käynnillä 14.5. molemmat oli melkein grammalleen 960g. Eli samankokosia ovat ainaki tällä hetkellä, mikä on helpottavaa. Muutenki ovat terveitä ja potkivat minkä kerkeävät! Varsinki illal alkaa kunnon monotus ja aikasin aamulla on kans toinen liikkumisaika.

Tavaroista.... Vaatteita on tullu hankittua jonkin verran. Lähinnä kokoa 50-56, mutta ei riittämiin. Ja muita hankintojakaa ei oo tullu kauheest tehtyy.. Toivottavast ei tuu kiire, ku vähä turhanki rennost ollaa otettu osteluiden kans. Kaksosvaunut/-rattaat ollaa hankittu kyllä. Löyty torista suht halvalla. Kävi kyllä hyvä tuuri!

Masukuviaki on tullu otettuu sillon tällön. Iha vaa porukoitten ja sisarusten takii (ja muistoksi tottakai), ku ne asuu nii kaukana nii ei tuu nii usein nähtyy. Aattelin tänne kasata ne kuvat yhteen postaukseen nii näette, miten masu on kasvanu täs ajan saatossa. :)

Ja yritän nyt muutenki skarpata kirjottamisen kans, ettei jää isoja tai pieniäkää juttuja kertomatta..

Kuulumisia 23+5

Pitäny kirjottaa.. Paljon on asiaa. Ja kun on avannu tän teksti osion, nii lyöny vaa tyhjää. Jospa nyt saisin jotaki tänne.

Toinen ultra meni hyvin. Se oli 31.3.2014. Kätilö kävi kaikki läpi molemmista, terveitä ja hyvin kehittyneitä olivat. Toiselta kyllä huomattiin, että sydämessä saattoi olla jotain ja napanuorakin oli jotenki istukan reunassa. Piti mennä sitten kahen viikon päästä tarkistamaan, että kehittyykö normaalisti. Sain myös tietää sukupuolet!

Siinä onpi herra A, eli poika.

Siinä köllöttelee neiti B, eli tyttö.

16.4.2014 oli sitten lääkärille tarkastuskäynti ja ei löytynyt mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Molemmat siis edelleen terveitä ja sain huokasta helpotuksesta. Kyllähä se vähä ressas, ku aatteli, ettei tytöllä ole kaikki hyvin. Onneks oliki vain "väärä hälytys"!

Seuraava käynti on vasta 14.5.2014. Tarkistetaan kohdunsuu ja pikkusten kasvaminen. Seuraava neuvola onkin sitte huomenna. Siellä saan todistuksen Kelaan äitiyspakkauksia ja tukia varten. Vihdoin! Sitäki on tässä jo ootettu. :D Mutta tässä tämä tällä kertaa. Kirjottelen taas pian!

Ostoksilla

Mulla on ollu kauhee himo käydä kirppareilla ym. ostelemassa pikkuhiljaa jotain pientä vauvoille. Oonhan sentää jo melkein puolessa välissä raskautta (rv 17+6). Kun meillä on tässä lähiaikoina tarkotus muuttaa isompaan kämppään, nii vasta sitte ne isommat ostokset, ku ollaa muutettu.

Päätettii sit miehen kans mennä kiertelee vähä kirppareita ja kauppoja, jos sieltä vaikka löytys jotain kivaa halvalla. Kylhän sieltä löyty. Vauvan vaatteita vinot pinot ja kaikenmaaliman pikku krääsää.. Mutta mitää ei lähteny mukaa. Tuli oikee avuton olo, ku ei mitää osannu ostaa. Siinä taas huomas, kuinka uus juttu tää mulle on. Pitää sit uuestaa kokeilla kuun vaihteen jälkee, ku saa tietää, kumpia tuolla masussa kasvaa.

31.3. on rakenneultra ja ollaa miehen kans päätetty, et halutaa tietää sukupuolet. Helpottaa varmast elämää kummasti, ku voi ostaa sit tiettyjä juttuja miettimättä sitä, sopiikohan nämä varmasti kummallekaa. Ja ku oon luonteeltani muutenki itse kärsimättömyys, nii enhän mä muutenkaa malta oottaa sitä tietoa synnytykseen asti. :D

Olihan se kiva kaupungilla pyöriä, ku tuo masu alkaa pikkuhiljaa vauvamasua muistuttaa. Ylpeänä kannoin masuani ympäri kaupunkia. hihihi. Pieni huono puoli tietysti siinäki oli, että selkä väsy päivän mittaa kävelemiseen ja seisomiseen. Tiedän, tiedän... Ei mulla mikää maailman paras kunto olekaa. Ainakaa tällä hetkellä, ku ei oo oikee mitää liikuntaa jaksanu harrastaa. Se sit kostautuu, kivana alaselän särkynä tällee illalla.

Neulakammoinen

Huh! Eilen sain aikaseks vihdoin mennä sokerirasitukseen. Venytin sinne menoo muutaman viikon, mut neuvolan täti varas mulle ajan mun puolesta labraan, nii sinne oli sitte pakko mennä.

Olin iha paniikissa jo edellisenä iltana enkä oikein yllä saanu nukuttua. Onneks mies tuli mun tueksi sinne labraan. Noloa ehkä, mutta pelkään neuloja niin paljon. Aamulla oli kamala nälkä ja viel kamalampi jano, mutta oli vaa kestettävä. Labraan päästyä otettii vuoronumero ja istuttii oottamaa. Kyl siin melkein puol tuntii piti oottaa ennenku päästii sisää pistettäväks.

Ensin otettii sormenpäästä näyte. Siihe oon onneks jo tottunu ja se menee ilman sen suurempia pelkotiloja. Kone näytti tulosta 4.1 eli kai se on iha hyvä. Sit alko ahistus. Hoitaja otti ekan näytteen ja minuu pelotti suunnattomasti. Se oli onneks sekunneissa ohi ja sain huokasta helpotuksesta. Sitte piti juua se hemmetin litku. Se maistu todella makealta mansikalta. Onneks se oli kylmää ja onneks mul oli nii kauhee jano, et se meni hyvin alas. Sitte takasin odottelemaa..

Tuntu, ettei aika mee millää eteenpäin, ku oottelin seuraavaa neulaa. Olo oli viel sillon suhteellisen hyvä vaikka jännittikin edelleen. Tunnin päästä mut kutsuttiin nimellä samalle hoitajalle ja taas nous ahistus pintaan. Se oli taas sekunneissa ohi eikä se sattunutkaa nii paljoo, ku eka neula. Hoitaja kysy multa, et onko yhtää huono/oksettava olo. Sanoin ettei ole. Ja eikun takasin penkille istuskelemaan..

Tunnin päästä sama juttu. Nyt vaa toinen hoitaja kutsu mut nimellä huoneeseen ja vika näyte otettiin. Se teki kyl hiukan kipeää, mutta kestin senkin. Taas hoitaja kysy olo, että onko huono. Vastasin ettei ollu ja sain lähteä kotii. Kotimatkalla olo alkoi olla huono ja se paheni koko ajan pikkuhiljaa. Kotii päästyä söin yhen leivän ja samantien vessaan ja kaikki tuli ulos. Sen jälkee vesikää ei pysyny sisällä. Onneks ei ollu labrassa sitä oloa, ettei tarvinnut uudestaan alottaa toisena päivänä. Mutta olen todella tyytyväinen, että se on nyt ohi ja todella Todella ylpeä itestäni, että sain hoidettua sen kunnialla!

Ultran yllätyksiä

Sainpas vihdoin kaivettua ultrakuvat kovalevyltä nii pääsee taas kirjottelee. Oon siis nii laiska, etten jaksa uusia ottaa, ku noi otokset onnistu nii hyvin. Ja täyty tapella kyl jonku aikaa ennenku ne onnistu. :D

Taas siis pitkän pitkä odotus palkittiin ja 22.1. oli eka ultra! Jännitti iha pirusti mennä sinne, toisaalta pelottiki hiukan, ku muutaman viikon sisää kaikkii ajatuksii oli ehtiny miettimään. Onks siel ketää? Onko kaikki hyvin? Mitä jos ei ole hyvin? Mieheni kans mentii Kotkaan yhessä (tottakai) ja menin heti ilmoittautumaan. Mult pyydettii äitiyskortti ja piti kirjottaa lupa, että saako tietojani jakaa muihin sairaaloihin lähinnä, jos jotain sattuu. Sitten mentiin istumaan odotushuoneeseen ja mä en meinannu pysyä pöksyissäni.....

Hetken odotettua meidät kutsuttiin sisään ja mun piti käyä pötkölleen sellaseen suht epämukavaan asentoon sängylle ja nostaa paita ylös. Mukava nainen laittoin masun päälle jotain geeliä ja alko tutkimaan löytyykö sieltä mitään.

Ja kappas! Lainaten gyneä: Siellä on kahden kerroksen elämää! Eli niitä onkin kaksi! Uskomatonta. Olin iha ällikällä lyöty, mutta hyvin onnellinen. Ja muutenki kokemus oli todella tunteikas. Oli ihana seurata, ku pikkuset liikku ja kuinka erotti ja jonkinlaiset pikku kädet ja pikku jalat. <3 Ja kaikista ihaninta oli se, ku kuuli sydänäänet ekan kerran. Se sai mut iha kyyneliin..

Oli myös todella helpottavaa kuulla, että kaikki on hyvin. Niska turvotusta oli iha pikkusen, mutta se on kuulemma iha normaalia. Pikkuset oli silloin 8.1cm pitkiä ja sen takia laskettu aika siirtyi 4pv myöhemmäks eli 13.8. (kiitos, se ei oo perjantai, hihihihi). Seuraava ultra onki vasta 31.3. joten sinne asti on odotettava.

Kuumeilua

Täs on ollu aika hektistä, ku mummin hautajaisten takii oon juossu ympäri Kouvolaa ja mun kroppa samal päätti, ettet teekkää yhtää mitää ja nosti mulle muutamaks päiväks kuumeen. Niin siks ollu hiljasta jonki aikaa...

...

Ja sitte siihe olennaiseen. Kahteen pienen pieneen ihmeeseeni. hihih.
Ku sain tietää olevani raskaana, muutaman päivän olin iha "sekasin". Ajatukset pyöri vaa vauvassa ja tunteet meni laidasta laitaan. Ei oikein tienny, miten päin olla. Koko asas tuntu niin uskomattomalta. Olihan ollu jo siinä uskossa, etten lapsia välttämättä sais ollenkaa.

Ensimäiseen neuvolaan oli monta viikkoa ja odottaminen oli todella raastavaa. Halusin niin hirveästi konkreettisen varmistuksen, että mahassa on todellakin jotain ja sillä jollain on varmasti kaikki hyvin. Olin silloin töissä läheisessä tavaratalossa jouluapuna ja kerroin uutisen siellä heti. Työkavereilta tuli lähinnä onnitteluita, mutta mulle yks sano, etten sais siitä kauheasti puhua syystä tai toisesta. En siis töissä saanut asiaa iloita kamalasti. Se teki työssäolon inhottavaksi.

Tulihan se eka neuvolapäivä sieltä. Hitaasti, mutta varmasti. Se oli 2.1.2014 ja minua jännitti kamalasti. En oikein tienny, mitä siellä tapahtuu ja kaiken lisäksi pelkään neuloja kuollakseni. Siellä ei onneks pistetty muuta ku hemglobiini, ku pyhien takia näyte olisi mennyt huonoksi. Harmitti vain, ku se neuvolakäynti oli vain jutustelua vaikka sieltä sai tärkeää tietoa raskaudesta, jota en tienny aikasemmin. Ei siis vieläkää varmistusta masuasukista...

Neuvolasta laitettii lähete Kotkaan, jossa minulla olisi ensimmäinen ultra. Se siis tarkoitti kolmen viikon lisäodottamista peukaloita pyöritellen. Mutta kyllä se helpotti ressiä suuresti, ku neuvola täti sanoi, että kyllä sinä raskaana olet. :)

To be continue.... <3

Bloglovin'

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Alkuaikoja..

Nonnii! Jos sitä nyt ois vähä pirteempi ja sais tänne jotain rustattuuki.

Elikkäs. Oon koht 25-vuotias Kouvolalainen ja odotan esimmäisiä lapsiani. Mentii mieheni kans kesäl 2012 naimisiin ja vauvat on ollu suurinpiirtein siitä asti puheenaiheena. Lasta alettii tietosesti yrittää saman vuoden syksyllä, en nyt iha tarkkaa aikaa muista.

Eipä sitä sitte kuulunu. Aloin puoli automaattisesti laskea kaiken maaliman ovulaatiot ja kuukautiskierrot ymym. Miehen kans alettii jo puhuu lapsettomuustutkimuksista, ku suurin piirtein vuos oli kulunu. Ja samal jotenki alko toivo mennä koko touhuun. Pikkuhiljaa haaveetki rupes lopahtaa enkä enää oikein mitää laskenutkaan.

Sitte tuossa marras-joulukuun vaihteessa aloin ihmettelee, ku menkkoi ei kuulu vaikka todella säännölliset on ollu jo monta vuotta. Päätin sit ostaa raskaustestin. Lähinnä vaa uteliaisuudesta.. En osannu ees kuvitella raskautta.

Oli 7.12. aamu, ku menin tekemään testiä. Siihen tuli melkein heti kaks viivaa vaikka toinen oliki paljo haaleampi. Jätin testin vessaan ja juoksin pois. Oottelin kiltisti sen muutaman minuutin puhumatta viivoista miehellekään mitään. Kävin sit vessassa kattomassa tulosta. Sydän pamppaili kauheeta tahtia, ku katoin testiä. Siinä oli edelleen kaks viivaa!

Juoksin olkkariin testin kans ajatukset aivan sekaisin ja näytin testin miehelleni. Se ei oikee reagoinu siihe mitenkää. Enkä ihmettele. En itekkää osannu siihe mitenkää reagoida. Niin epätodellista se oli!

Mies siitä sit lähti töihi ja mä soitin samantien äitille. Purskahdin itkuun samantien, ku kuulin äitin äänen ja yritin sopertaa siihe positiivisesta testistä. Äiti oli tosi onnellinen mun puolesta, ku ties yrityksestämme. Samana päivänä soitin neuvolaan ja varasin ensimmäisen ajan sinne.

Siitä tämä uskomaton matka alkoi.... Kerron myöhemmin lisää ja laitan ultrakuviakin!

Aloitusta

Ohhoh, kello on jo noin paljo ja väsyttääki oikee urakal, mut ku sai päähänsä tehä tän blogin nii se oli sit tehtävä!

Tämä blogi siis kertoo kaksosraskaudesta, joka on mun ensimmäinen raskauteni. :)

Minuun voi "tutustua" paremmin lukemalla toista blogiani http://siinu.blogspot.fi/ jota oon nyt kirjotellu sen puol vuotta vaihtelevalla menestyksellä. Siellä ei vauvahaaveista/raskaudesta lue juurikaan mitään, kun halusin niille asioille iha oman tehdä. :)

Kerron nukkumisen jälkeen kaikesta enemmän, ku toimii tuo ajatuskin. Hyvät yöt! :)