Täs on ollu aika hektistä, ku mummin hautajaisten takii oon juossu ympäri Kouvolaa ja mun kroppa samal päätti, ettet teekkää yhtää mitää ja nosti mulle muutamaks päiväks kuumeen. Niin siks ollu hiljasta jonki aikaa...
...
Ja sitte siihe olennaiseen. Kahteen pienen pieneen ihmeeseeni. hihih.
Ku sain tietää olevani raskaana, muutaman päivän olin iha "sekasin". Ajatukset pyöri vaa vauvassa ja tunteet meni laidasta laitaan. Ei oikein tienny, miten päin olla. Koko asas tuntu niin uskomattomalta. Olihan ollu jo siinä uskossa, etten lapsia välttämättä sais ollenkaa.
Ensimäiseen neuvolaan oli monta viikkoa ja odottaminen oli todella raastavaa. Halusin niin hirveästi konkreettisen varmistuksen, että mahassa on todellakin jotain ja sillä jollain on varmasti kaikki hyvin. Olin silloin töissä läheisessä tavaratalossa jouluapuna ja kerroin uutisen siellä heti. Työkavereilta tuli lähinnä onnitteluita, mutta mulle yks sano, etten sais siitä kauheasti puhua syystä tai toisesta. En siis töissä saanut asiaa iloita kamalasti. Se teki työssäolon inhottavaksi.
Tulihan se eka neuvolapäivä sieltä. Hitaasti, mutta varmasti. Se oli 2.1.2014 ja minua jännitti kamalasti. En oikein tienny, mitä siellä tapahtuu ja kaiken lisäksi pelkään neuloja kuollakseni. Siellä ei onneks pistetty muuta ku hemglobiini, ku pyhien takia näyte olisi mennyt huonoksi. Harmitti vain, ku se neuvolakäynti oli vain jutustelua vaikka sieltä sai tärkeää tietoa raskaudesta, jota en tienny aikasemmin. Ei siis vieläkää varmistusta masuasukista...
Neuvolasta laitettii lähete Kotkaan, jossa minulla olisi ensimmäinen ultra. Se siis tarkoitti kolmen viikon lisäodottamista peukaloita pyöritellen. Mutta kyllä se helpotti ressiä suuresti, ku neuvola täti sanoi, että kyllä sinä raskaana olet. :)
To be continue.... <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti