Seuraava päivä synnytyksestä meni lähinnä omia voimia keräessä (hemoblobiini oli alimmillaa 64) en saanu nousta sängystä edes vessaan yksinää. Pääsin lasten kans omaa huoneesee, missä oli oma vessa ja suihku. Mukava keskittyä kaksosiin iha rauhassa ilman "kämppiksiä".
Kaksoset.... Mulla on kaksoset! Olin niin hämilläni, mutta tajuttoman onnellinen. Sitte siis ku aloin tosissaa tajuumaa, et mitä on tapahtunu! Tunteet meni kyl niin laidasta laitaan silloin sairaalassa, että huh huh! Itkeskelinki päivittäin aika paljon lähinnä ilman syytä. Välillä oli niin "ihanaa, kukkia ja sateenkaaria, tuitui". Välillä taas "mitä ihmettä mä aattelin?! en mä pysty tähän".
Ite vauvojen käsittelyä en jännittäny yhtää. Mikä on outoa, koska ootin pientä jännitämistä, että rikonko ne. :D Mutta eeeei. Kaikki meni oudon luonnollisesti ja hyvä niin. Hoitajat oli mukavia ja opetti kädestä pitäen nostamiset, pyllypesut, suihkussa käymiset ymymym.. Siitä jäi kyllä hyvä maku suuhun!
Ensin pikkuset sai tissillä olon jälkee lisämaitoa painonsa takia, mutta se lopetettiin, ku multa alko tulvia oikein sitä, nii lapsoset sai kyllä iha kyllikseen. Se oli yksi syy, miks päästi jo viidentenä päivänä kotiin ja olin (ja olen edelleen) tyytyväinen, että saa imetettyä kummatki kylläisiksi!
Tosiaan, se kotiin lähtö -päiväki sieltä tulla tupsahti. Eka ootin sitä innolla, mutta tavaroita pakatessa tuli itku. Pelottiki alottaa uus elämä perheenä. Mutta hyvin me ollaa pärjätty! Siitä myöhemmin lisää!
Ja saa kysellä sairaalassa olo ajasta rohkeesti! Kerron mielelläni lisää! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti